Anssi Kippo on suomalainen tuottaja, miksaaja, säveltäjä, muusikko sekä äänittäjä. Hän on myös Lappeenrannassa sijaitsevan Astia-studion perustaja. Anssi Kippo on tunnettu tuottaja etenkin kotimaamme metallipiireissä ja hän on saanut useita kulta- sekä platina-albumeita tuottamistaan levyistä. Kippo on saanut tunnustusta töistään myös laajalti ulkomailla.
Heavy Profile otti yhteyttä maestroon tämän haastattelun tiimoilta ja Anssi vastasi meille ystävälliseen sävyynsä “kyllä”.
1. Morjesta Anssi! Mennään heti asiaan: mitkä olivat ne tarkat syyt miksi hylkäsit kokonaan digitaalimaailman ja päätit palata nauhoittajana ja tuottajana takaisin analogimaailman pariin? Onko tämä päätös ollut sinulle kannattava?
Päivän Hyvyyttä ja kiitoksia, kun saan jakaa ajatuksiani ääniasioista kanssanne. 15 vuoteen ei musiikki aiheuttanut minussa minkäänlaista tunnereaktiota ja luulin, että tämä on se hinta, jonka joudun musiikin ammattilaisuudesta maksamaan. En tuona aikana kuunnellut tarkkaamon ulkopuolella käytännössä nuottiakaan.
Alettuani vertailemaan ensin digitaalista ja analogista summausta, havahduin niiden hämmentävän suuriin eroihin. Kun vaihdoin studion kuuntelun äänikortin ulostulosta ennen äänikorttia, eli siis ennen A/D-muunnosta, en voinut uskoa korviani! Näinkö paljon muunnoksessa nykyään katoaakin?
Seuraavaksi aloin äänittää samaa ottoa yhtä aikaa sekä tietokoneelle että kelanauhalle ja koska joka kerta tulos oli yhtä valtava, lopetin 2,5 vuotta sitten tietokoneäänittämisen ja siirryin tekemään pelkkiä kelanauhasessioita. Jokainen nauhalle äänittämäni bändi on yhtä ihmeissään siitä, kuinka heidän soittonsa ja laulunsa voi kuulostaa niin energiselle ja hyvälle.
Pelkkien nauhasessioiden pariin siirryttyäni on studiolleni saapunut bändejä aina Yhdysvaltoja sekä Venäjän kaukaisinta kolkkaa, Vladivostokia myöten. Useat luonani käyneet äänittäjät ovat demonstraationi jälkeen hankkineet kelanauhurit ja tehneet saman radikaalin suunnanmuutoksen.
Rahallisesti päätös ei ole missään tapauksessa fiksuimpia, mutta editoinnin pois jääminen ja se, että voimme sessioissa keskittyä teknisen hinkkaamisen sijaan nauhalle taltioituvaan live-energiaan on ehdottomasti yksi parhaista päätöksistä ikinä.
2. Raskas musiikki on generisoitunut pahasti paikalleen 2010-luvulla. Bändien taloudellinen panostus on myös vähentynyt aika paljon niistä ajoista kun levybudjettiin uhrattiin lähes poikkeuksetta vähintään muutama tonni.
Tuottajan roolia ei etenkään pienemmissä piireissä arvosteta niin paljoa kuin ennen, koska levyt voi nykyään tarvittaessa myös tuottaa ihan itse omin kätösin… Mikä on sinun kantasi tähän laajalti kasvaneeseen ilmiöön?
Montakos klassikkoalbumia on kuluneella vuosikymmenellä tehty? Nii-in. Ettei ilmiöllä vaan olisi jotain tekemistä tietokoneäänityksen ja myös sen kanssa, että bändit tuottavat itse itseään.
Japaninkielessähän musiikkituottaja on sama sana, kuin elokuvan ohjaaja. Anna huippunäyttelijöille kamera ja he saavat luultavasti ihan hyvän elokuvan aikaiseksi. Mutta kun mukaan tulee huippuohjaaja, saa hän takuulla näyttelijöistä paljon enemmän irti. Kun itse soitat, äänität ja tuotat, teet jokaista niistä asioista vain puoliteholla ja tämä kaikki kuuluu lopputuloksessa.
Musiikkia tehdään tänä päivänä enemmän kuin koskaan ja samalla siitä on tullut jonninjoutavaa taustahälyä, johon juuri kukaan ei jaksa enää keskittyä. Liekö näillä kahdella asialla jotain tekemistä keskenään?
3. Minkä instrumentin nauhoittaminen ja tuottaminen on sinulle vaikeinta ja miksi?
Lyhyestä virsi kaunis: flyygelin, koska meillä ei sellaista vielä ole.
En koe, että yhdenkään instrumentin äänittäminen olisi vaikeaa. Aiemmin yritin laittaa instrumentit ja sen, mille ne kuulostavat, tiettyihin muotteihin. Muokkasin saundeja radikaalilla kädellä; vaihdoin rumpujen aidon saundin tilalle sämplet ja editoin sekä prosessoin voimaakkaasti plugareilla saundin haluamakseni. Nykyään kunnioitan soittajaa sekä hänen instrumenttiaan ja haluan, että ne selkeästi välittyvät myös lopputuloksesta.
Kun kuuntelet bändien itsetuottamaa ja tietokoneelle taltioimaa musiikkia, huomaat ettei siinä ole juuri mitään aitoa. Laulun jokainen nuotti tunetetaan, rummut vaihdetaan keinotekoiseksi, kitara ja basso ajetaan digitaalisten vahvistinmallinnusten läpi ja jokainen nuotti on editoitu kuolleeksi. Bändejä ei enää erota toisistaan. Laita Radio Rock päälle ja kaikkien bändien rummut kuulostavat identtiselle.
Itsekin moisen toiminnan kekoon korteni riittävän pitkään kannoin ja lopulta havahduin siihen, kuinka feikkiä musiikista oli tullut. Nykyään kunnioitan soittajaa sekä hänen saundiaan. Kelanauhalle äänittäessä rummuista välittyy niiden aito saundi sekä soittajan tatsi. Näin kaikki se raha, jonka rumpali on rumpuihin ja uusiin kalvoihin sijoittanut ei mene hukkaan.
Moni varmaankin vastaisi tähän kysymykseen: rummut, koska lähes kaikki muut instrumentit voidaan äänittää kätevästi yhdellä mikrofonilla. Rumpuihin mikkejä tarvitaan useita ja tämä lisää vaihevirheen mahdollisuutta. Vaihevirhehän usein huonontaapi saundia ja voi pahimmassa tapauksessa jopa pilata sen. Ja tuohan jälleen yksi syy lisää, miksi rakastan rumpujen äänittämistä.
4. Haluaisitko kertoa meille hieman Astia-studiosta ja siitä, miksi artistien ja yhtyeiden kannattaisi kääntyä juuri sinun ja edustamasi studion puoleen?
Olen 25 vuotta tehnyt studiotyötä lähes joka päivä ja siinä ajassa ehtii oppia kaikenlaista. Astialla voi äänittää nauhalle kanssani A-studiossa ja tietokoneelle Miitri Aaltosen tai oman äänittäjän kanssa B-studiossa. Studiohuoneemme ovat akustisesti huippuunsa asti suunnitellut ja esimerkiksi useampi rumpali on todennut rumpujensa kuulostavan rumpuhuoneessamme “jumalaiselle”. Rumpujen huonemikit ovat yleensä miksauksessani voimakkaimmalla olevat raidat.
Tietokonetaltioinnista poiketen kelanauhasessiot ovat nopeita ja nauhalle taltioituu huomattavasti ilmeikkäämpää sekä energisempää soittoa ja laulua.
Bändit ovat kertoneet, kuinka vapauttavaa on tehdä sessio kanssani, kun he voivat kerrankin keskittyä vain ydinosaamiseensa.
Mikäli olet pettynyt tietokoneäänitykseen ja havahtunut siihen, ettei musiikkisi kuulosta sille mille se akustisesti kuulostaa, olet sydämellisesti tervetullut kelanauhasessioon kanssani. Lupaan, että yllätyt erittäin positiivisesti!
5. Kuinka vuodet ovat kohdelleet sinua tuottajana olemisen kannalta? Onko kuulosi säilynyt hyvänä ja koetko että yleinen motivaatiosi työskennellä artistien kanssa on pysynyt samana?
Kun olin äänittänyt vuoden, ajattelin tietäväni äänityksestä kaiken. Vuotta myöhemmin olin sitä mieltä, etten vuosi sitten tiennyt mitään ja että vasta nyt tiedän kaiken. Nyt yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei oppiminen saa koskaan loppua. Jos oppiminen loppuu, kannattaapi vaihtaa alaa.
Siirryttyäni pois tietokoneäänitysten ja etenkin editoinnin parista, olen löytänyt intohimoni musiikkia kohtaan uudelleen. Teen jokaisen session niin hyvin kuin osaan, jotta juuri siitä tulisi paras sessio ikinä.
Tietokoneelle äänittäessäni olin aina 10-tuntisen työpäivän jälkeen aivan puhki, enkä halunnut kuulla nuottiakaan. Nauhasessioissa korvat eivät väsy juuri lainkaan ja nykyään studiopäivän jälkeen saavumme kuunteluhuoneeseen diggailemaan vinyylilevyn tai jopa muutaman. Vuosien tauon jälkeen musiikki ei tunnu kuluttavan minua, vaan se välittää jälleen positiivista energiaa.
6. Nauhoittamisen ja tuottamisen lisäksi soitat myös useita eri instrumentteja. Haluaisitko kertoa siitä lisää?
Aloitin Alexi Laihon tavoin soittamaan viulua 5-vuotiaana. Ala-asteella perustin ensimmäisen rokkibändini ja teini-ikäisenä ajauduin lähes vahingossa äänittämisen pariin. En enää soita aktiivisesti, mutta soittelen useilla levyillä sessiomuusikkona. Viimeisimpänä pömpöttelin bassot Erävesi-yhtyeen tuoreelle EP:lle.
Kitara oli joskus pääinstrumenttini ja soitan esimerkiksi harmoniakitaraa Children Of Bodom -yhtyeen Hatebreeder -albumilla. Bodomien debyyttilevyltä poisjääneellä kappaleella soitan kitarasoolon Alexin kanssa. Impaled Nazarenen iloisessa Nyrkillä tapettava huora -kipaleessa vinguttelen bändin pyynnöstä myöskin kitarasoolon. Teräsbetonin Taivas lyö tulta -debyyttisinglellä pimputtelen koskettimia.
Koska en enää aktiivisesti treenaa tai soita missään kokoonpanossa, näyttää pääinstrumenttini vaihtuneen kitarasta bassoksi. Yksi hauskimmista muusikkourani hetkistä oli, kun kaksi kesää sitten olin vierailevana kosketinsoittajana black metal bändin Nummirockin keikalla lateksihousuissa ja pingviinimaskeissa.
7. Kuunteletko musiikkia paljon vapaa-aikanasi ja millaisella kalustolla ylläpidät tätä mukavaa aktiviteettia?
Yli 15 vuoteen en kuunnellut nuottiakaan tarkkaamon ulkopuolella. Luulin menneeni rikki, koska musiikki ei enää tuntunut millekään. 3,5 vuotta sitten intouduin vertailemaan analogisen signaalitien vinyylilevyjä ensin striimauspalveluihin ja myöhemmin digitaalisen signaalitien vinyyleihin. Tämä auttoi minut ymmärtämään, miksei musiikki ollut vuosiin tuntunut miltään. Olen demonstraatiollani hämmästyttänyt Kassu Halosen ja Esa Kotilaisen ohella myös LUT-yliopiston professorit, tutkijatohtorit sekä rehtorin.
Nykyään kuuntelen vinyylilevyjä päivittäin ja pääasiassa soittimessani pyörii 60-70 -lukujen klassikkoalbumeiden alkuperäispainoksia. Digitaalisesti remasteroituja levyjä en äänenlaadullisista syistä kykene kuuntelemaan.
Astia-studion kuunteluhuoneessa meillä on Pro-Ject 2-Xperience SB -vinyylisoitin kytkettynä Pro-Ject Tube Box SE II -putkietarin kautta Yamahan huokeaan vahvistimeen ja ystäväni omatekemiin kaiuttimiin. Kuuntelen säännöllisesti myös c-kasetteja, koska mielestäni niiden äänenlaatu pesee nykyään kaikkien striimauspalveluiden ohella jopa 192 kHz wav-tiedostot mennen tullen.
8. Top 10 sinulle tärkeintä vinyylilevyä? Perustelut ovat suotavia!
No huh! Tähän kysymykseen voisin vastata monta sivua jokaisesta levystä, joten teen parhaani pitääkseni perustelut lyhyinä. Voit lukea blogistani lisää vinyylilevyistä ja vaikkapa siitä, kuinka nolon reaktion Pink Floydin Dark Side of the Moon -vinyyli minussa saikaan aikaan.
Koska en näitä levyjä kykene paremmusjärjestykseen asettamaan, laitan ne ilman numeroita Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit -elokuvan hovimestarinkin koko menun tilaamisen yhteydessä suosittelemaan aakkosjärjestykseen. Lista on hieman erilainen viime vuonna Facebookissa postaamaani verrattuna, koska asiat elävät ja tunnelmat tuppaavat vaihtelemaan.
Beatles, The: Abbey Road
Alkuperäisvuoden stereopainos. Vasta vinyylilevyltä kuunneltuna tämä albumi aukesi kaikessa neroudessaan. Aprikoin ennakolta, josko tykästyisin johonkin miksaustekniseen seikkaan tai hienosti äänitettyyn juttuun, mutta ei. Tällä albumilla jokainen sävellys, sanoitus ja sovitus on täyttä timanttia. Soitto ja laulu on vedetty ns. flow-tilassa ja tällä tavoin valtava tunne välittyy kuulijalle asti, etenkin täysin analogisen signaalitien julkaisulta. Sovitusten, saundien, miksauksen ja lauluosioidensa suhteen tämä on niin kokeellista kuin olla ja voi. Toisin kuin nykyään, tuohon aikaan luotiin uutta ja otettiin riskejä. Nykykuulijalle laulu ei kuulosta kummoiselle, mutta julkaisun aikaan se on ollut radikaalia ja shokkiarvoltaan verrattavissa jopa 90-luvun black metalliiin.
Beatles, The: Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band
Alkuperäinen stereopainos. Jokainen veisu on täysin omanlainen saundien ja kaiken muunkin osalta. Nykyään ei riitä, että albumilla olevia biisejä, vaan myös bändejä ei meinaa enää geneerisyyden takia erottaa toisistaan. 60-luvulla jokainen biisi oli yksilö. LSD-kappaleen laulujen pikkupojaksi nopeutetut säkeistöt ja miehiset kertsit ovat kaiuttimesta toiseen vaeltavien raitojen ohella silkkaa neroutta. Tunteen palo on todella väkevää ja A Day in a Lifen loppu saa ihon aina kananlihalle.
Carpenters: The Singles 1969-1973
Alkuperäisvuoden stereopainos. Osaltaan oman aikakautensa huikeinta musiikkia ja erinomainen osoitus siitä, minkälaista jälkeä ollaan joskus osattu tehdä ilman editointia ja autotunea. Karenin äänessä on jotain, joka koskettaa syvästi. Näitä kappaleita käytän ala-asteen testiryhmällä, kun selvitämme analogisen signaalitien musiikin vaikutuksia kouluympäristössä. Lyhyiden testien tulokset ovat erittäin lupaavia ja juuri olemme aloittamassa pidempää testijaksoa.
Hendrix, Jimi: Electric Ladyland
Alkuperäinen stereopainos. Spotifystä Jimi kuulostaa epävireiselle ja todella yliarvostetulle. Kun taas alkuperäiseltä vinyylilevyltä kuulemme jotain aivan muuta. Herra Hendrix täyttää huoneen ja pistää pystyyn sellaisen shown, jota et muilta levyiltä pääse todistamaan. Capturing the moment -lausahdus pätee tämän levyn suhteen niin soitossa, laulussa kuin miksauksessakin. Se, mitä miksatessa on tehty, että kitara on saatu pyörimään noin hämmentävästi on jotain todella mullistavaa. Myös Little Miss Strange -kappaleen hömppyys, eri saundeilla soitetut soolot sekä etenkin viimeisen soolo-osion vaiheenkääntö rummuissa on jotain, jonka voit kokea vain analogisen signaalitien vinyylilevyltä. Minulle tämä on yksi parhaista musiikkikokemuksista ja olen ilolla saanut sen jakaa useille luonani käyneille bändeillekin.
King Crimson: Starless And Bible Black
Alkuperäinen stereopainos. Nyt hypätään melko diipille levelille. Aluksi en saanut levystä mitään otetta ja monissa kappaleissa tuntui, ettei kitaristilla ole minkäänlaista käryä soittamisesta. Vasta tutustuttuani albumin tekotapaan, aloin ymmärtää sen neroutta. Useampi veisu on taltioitu keikalta ja vieläpä täysin improvisoitu. Bändi on siis alkanut soittaa ilman, että kukaan tietää mitä tapahtuu. Tällä levyllä viedään “capture the moment” aivan uuteen sfääriin. The Trio -kappale kuulostaa, kuin jokainen nuotti olisi tarkkaan harkittu ja silti kyse on vain täydellisesti onnistuneesta improvisaatiosta. Meshuggah mainitsee erinomaisella Destroy Erase Improve -albumillaan King Crimsonin yhdeksi inspiraationlähteistään ja sen kyllä kuulee. Tällä vuonna -74 julkaistulla mestariteoksellahan on kuultavissa Meshuggahin yli 20 vuotta myöhemmin tunnetuksi tekemää kvartolia Lament-kipaleen väliosassa, joka on kaikin puolin täyttä timangia!
Peter, Paul and Mary: Peter, Paul and Mary
Alkuperäinen stereopainos. Sitten hypätäänkin tavallaan hieman toisenlaisen tunnelman pariin. Peter, Paul and Mary -yhtyeen aito yhden oton livetaltiointi on niin onnistunutta, ettei sitä voi kuin ihailla. Studiokikkailu loistaa poissaolollaan ja äänittäjä on taltioinut hyvin vähäisillä muokkauksilla jotain, joka koskettaa ainakin minua todella voimakkaasti. Tällä debyyttialbumilla ollaan musiikin syvässä ytimessä ja etenkin It’s Raining -kappaleen “Ladybug, ladybug” -kohdassa on jotain lähes taianomaista. Levyn kansitekstissä asia kiteytetään hyvin: “Tätä levyä et voi kuunnella taustamusiikkina”. Lämmin suositus juurikin analogisen signaalitien vinyylilevyltä nautittuna sinulle, joka arvostat hyvää musiikkia.
Pink Floyd: Dark Side of the Moon
Vuoden -77 painos. Tämä vuonna -73 julkaistu mestariteos vietti 741 viikkoa tauotta Yhdysvaltojen Billboard 200 -albumilistalla. Spotifystä lätty kuulosti rankasti yliarvostetulle ja kuten blogissani kerron, ainoa levystä saamani tunne oli ketutus. Nimittäin ketutus siitä, minkälaista sontaa pidetään hyvänä. Yllätykseni oli valtaisa, kun ensimmäisen kerran pääsin kuuntelemaan levyn vinyyliltä. En pysty Dark Side of the Moonia kuuntelemaan kovin usein, sillä se aiheuttaa minussa valtavan tunnereaktion, joka on erittäin puhdistava kokemus. Tässä on yhtymäkohtia The Beatlesin albumeihin, sillä jokainen osa-alue sävellyksistä, sanoituksista, sovituksista aina äänitykseen ja miksaukseen on täyttä neroutta. Oletko huomannut, kuinka The Great Gig in the Sky -veisun loppusoinnun soidessa pianon vire hetkellisesti nousee noin puolisävelaskelta? Miksausnauhurin nopeus on siinä hetkellisesti pudotettu ja nostettu heti takaisin ylös. Tältä levyltä löytyy uusia yksityiskohtia loputtomiin. Ehdottomasti yksi kaikkien aikojen kovimmista levyistä!
Santana: Abraxas
70-luvun alun painos. Suurella innolla lainasin tämän levyn kirjastosta, mutta kotona hämmästys olikin melko suuri, sillä levy saundasi kammottavalle. Pikainen tutkailu paljasti kyseessä olevan muutama vuosi sitten tehdyn digitaalisesti remasteroidun version. Hommasin 70-luvun alun painoksen ja johan alkoi homma toimimaan. Jälleen soittamisen riemua ja hetken taltiointia parhaimmillaan. Suosittelen aina kaikille, että menevät alkulähteelle ja tältä levyltä voit löytää monien melko kovienkin kappaleiden inspiraation lähteen. B-puolen ensimmäisen raidan yllättävä perkussioraidan siirtymä kaiuttimesta toiseen nostaa aina hymyn suupieliini. Hienoja sävellyksiä ja todella hyvää energiaa. Kuuntelin tätä levyä monta kuukautta putkeen joka päivä.
Tikanmäki, Anssi: Maisemakuvia Suomesta
Alkuperäinen Karhu-painos. Kotimaista parhaimmistoa kaikilla osa-alueilla. Sävellyksissä on jotain, joka koskettaa suomalaista sielua suuresti ja silti seassa on juuri sopiva määrä Zappan sekä kansanlaulujen henkeä. Sovitukset sekä orkestraatiot ovat mielestäni silkkaa neroutta ja tämä ei mielestäni ole enää albumi vaan musiikillinen matka jonnekin, joka vie kaiken negatiivisen pois. Levyn päättävä Muuttuva Maaseutu lähestyy jopa hieman aiemmin mainittua The Beatlesin A Day in a Life -kipaletta. Aamu Lakeuksilla on kaikessa puhuttelevuudessaan joka kerta erittäin sykähdyttävä kuunteluelämys.
Young, Neil: Harvest
70-luvun alun painos. “Lisää latoa”, huuteli herra Young tämän albumin miksauksessa ja sitä tältä levyltä löytyy. Tuohon aikaan ei aloituksia saati lopetuksia oltu juurikaan sovittu ja kappaleissa keskityttiin enemmän tunnetilaan, kuin tekniseen nypläykseen. Soitannollisiltakin aspekteiltaan kappaleet ovat rohkean kokeilevia, kuten albumin päättävä Words (Between the Lines of Age) -veisun 6+5:een menevä intro ja neljään menevät säkeistöt osoittavat. Studiokikkailu loistaa poissaolollaan ja kaikessa keskitytään siihen, että säveltäjä/sanoittajalla on ollut tärkeitä asioita sydämellään, joista hänellä ei ole ollut muuta vaihtoehtoa, kuin suoltaa ne ulos hienoina sävellyksinä. Tätäkin levyä pyöritin soittimessani useamman kuukauden vähintään kerran päivässä.
9. Millaisena näet ääniteknologian tulevaisuuden? Palveleeko teknologia tulevaisuudessa enenevissä määrin musiikkia vai sittenkin toisinpäin?
Tämä vastaukseni tuskin kovinkaan monelle meikkaa minkäänlaista senssiä, mutta luonani sessioissa sekä demonstraatiossa käyneet ymmärtävät sanani hyvin. En tällä hetkellä näe digitaalisella äänentallennuksella saati -toistolla juurikaan tulevaisuutta. Nykyisissä olosuhteissa kelanauhataltiointi on mielestäni huomattavasti parempi tapa saada musiikista välittymään asioita, jotka ovat loistaneet poissaolollaan jo toistakymmentä vuotta. Nämä asiat välittyvät myös jopa huonolaatuisilta mp3:silta.
Monet luonani käyneet bändit kertovat, etteivät ensimmäisen nauhasession jälkeen enää kykene palaamaan tietokoneäänityksen pariin, sillä kuten sanonta kuuluu; tieto lisää tuskaa. He kaivavat vinyyli- ja kasettisoittimet varastoistaan ja alkavat jälleen nauttimaan musiikista, kuten teinivuosina konsanaan.
Tiesitkö sinä, että kissat ja koirat viihtyvät huoneessa, jossa analogisen signaalitien vinyylilevyt ja c-kasetit soivat? Jos äänilähden vaihdetaan digitaaliseksi, eläimet poistuvat huoneesta. Näitä testejä on toistettu jo sadoittain ja jätänkin sinut miettimään, että jos eläimet käyttäytyvät noin, mitä tuo vähintään kerran digitaaliseksi muunnettu ääni voikaan ihmisille aiheuttaa…
10. Vapaa sana
Kiitos, kun sain jakaa ajatuksiani kanssasi. Lue lisää blogistani osoitteessa https://www.astiastudio.fi/fi/
