Kuka: Anssi Salonen, kitaristi, biisintekijä
Bändit: Evil-Lÿn
Kotimaassamme perinteinen heavy metal ei ole ollut koskaan yhtä suosittu genre, kuin minkälaisena sen vaikutukset ilmenevät edelleen esimerkiksi Kreikassa ja Saksassa. Tästä seikasta huolimatta Suomessa vaikuttaa tälläkin hetkellä useampi kymmen, aktiivisesti keikkaileva, kansainvälisillekin levy-yhtiöille levyttävä heavy metal -yhtye.
Yksi näistä yhtyeistä on taannoin kymmenettä vuottaan juhlistanut kotimainen, perinteisen metallin henkeen puhkuva heavyjyrä, Evil-Lÿn.
Yhtyeen kitaristi, Anssi Salonen on ainoa jäljelle jäänyt alkuperäisjäsen ja täten myös hän edustaa toiminnallaan elävää esimerkkiä siitä, mitä periksiantamattomuus heavymaailmassa tarkoittaa.
Päätimme jututtaa herraa aiheen tiimoilta ja pyrimme samalla selvittämään hänen teräksensä arvoituksen..
1. Moro Anssi! Evil-Lÿn on kokenut vuosien saatossa paljon jäsenvaihdoksia, mutta vastoin kaikkia odotuksia, sinä nostit yhtyeen käytännössä katsoen uudelleen elävien kirjoihin omalla periksiantamattomuudellasi.
Oliko tämä uudelleenkasausprosessi hankala toteuttaa ja löytyivätkö oikeat, uudet jäsenet helpolla remmiin mukaan?
Moro! Tuota noin, periksiantamattomuuden ja jääräpäisyyden ero lienee hiuksen hieno, enkä kyllä osaa itsekään sanoa kummasta meikäläisen kohdalla on kyse. En ole teknisesti kauhean kummoinen soittaja, joten tuo niin sanottu oma bändi on elinehto ja toisinaan sen pystyssä pitäminen vaatii vähän työtä.
Onhan noista miehistönvaihdoksista aina oma riesansa, mutta toisaalta ne tuovat aina hetkeksi uutta potkua koko bändin tekemiseen. Ja kyllähän ne välttämättömyys tuntuvat olevan; ihmisten tilanteet ja intressit muuttuvat. Saa melkoinen säkä käydä, jos osuu sellainen nippu yhteen, että kymmenenkin vuotta vedetään samalla kokoonpanolla. Hienoahan se toki olisi, jos näin kävisi.
2. Evil-Lÿn julkaisi viime vuonna arvostelumenestykseksi nousseen Disciple of Steel -albumin. Julkaisijana toimi kreikkalainen, No Remorse levy-yhtiö.
Kuinka pitkä levyn tekoprosessi oli ja kuinka yhteistyö uuden levy-yhtiön kanssa sujui? Onko levy myynyt tähän mennessä hyvin?
Levyä kypsyteltiin todella pitkään ja oikeastaan kirjoitettiin kertaalleen uudelleenkin, mutta jahka äänittämään päästiin, niin hommat sujuivat suht rivakasti. No Remorsen kanssa yhteistyö on sujunut loistavasti. Itse asiassa tunsin nuo No Remorsen kaverit jo ennen kuin liityimme heidän remmiinsä ja tiesin heidät erittäin asiallisiksi kavereiksi.
Vinyylipainossa oli vähän ruuhkaa, joten vinyylilevyjen odottelu aiheutti pientä viivästystä. Myyntilukuja en itse asiassa tiedä, täytyypä kysyä, kun levy-yhtiön kavereita näen. Bändin kopiot ovat liikkuneet rivakasti, vinyylit erityisesti. Näitä hommattiinkin jo uusi satsi.
3. Evil-Lÿnilla on Kreikassa oma vannoutunut fanikantansa ja yhtye onkin kiertänyt siellä useampaan otteeseen viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Osaatko itse kertoa syitä miksi perinteinen heavy on niin suosittua kyseisessä maassa ja miksi meillä täällä kotimaassa ovat makunystyrät kallellaan enemmän popahtavaan, kaupalliseen metalliin?
Lienevätkö erot metallisen musiikkimaun suhteen kuitenkin kulttuurissa ja kuuntelutottumuksissa?
Hmm, vaikea kysymys. Ehkä me Suomessa kärsimme yhä naapurikateudesta ja miellämme turhan usein, että menestys on aina yhtä kuin kaupallinen menestys. Kreikassa saatetaan jotakin kaupallisesti ehkä jopa flopannutta levyä pitää ylittämättömänä mestariteoksena, jos sen sisältö sitä on.
Toki meillä on Suomessa hevibuumin jäljiltä paljon kaupallisempi metallimedia, joten ehkä mediassa nuo erot korostuvat. Lisäksi varmaan tuo väkiluku vaikuttaa: Ateenassa taisi asustella yli Suomen väkiluvun verran porukkaa, joten ug-verkostotkin ovat tottakai tuon myötä suuremmat ja yhtenäisemmät kuin Suomessa. Keikka, jolle saisit Helsingissä 100 henkeä ja Tampereella 50, voi Ateenassa vetää 400 henkeä.
4. Edustamallasi lyyrisellä ulosannilla olet ottanut suurimmat vaikutteesi vanhoista kauhuelokuvista. Mitä aihepiirejä tykkäät eniten käsitellä Evil-Lÿnin lyriikoissa? Onko sinulla tiettyä aihepiiriä minkä pariin palaat aina useammin ja useammin vai pyritkö pitämään lyyriset aihepiirit yhtenäisenä, mutta silti mahdollisimman monipuolisena kokonaisuutena?
Kulkeeko yhtyeen rekvisiitta ja pukeutuminen käsi kädessä muun musiikillisen annin kanssa? Mikä on edustamasi yhtyeen sanoma?
Sanoitusvastuu on siirtynyt Heinosen Lassen harteille ja useat Lassen lyriikat ammentavat Legend of the Ice People -kirjasarjasta. Mutta juu, meikäläisen lyriikat olivat hyvin pitkälti klassisten kauhu- ja toimintaleffojen innoittamia. Saman tyyppiset aihepiirithän noissa toistuvat. Jotenkin nuo synkemmät aiheet (kauhu, sota jne.) istuvat hyvin tämän tyyliseen musiikkiin.
Rekvisiitta ja pukeutuminen on viime aikoina jäänyt vähän paitsioon, mutta katsotaan josko keksittäisiin jotakin uutta sille saralle. Mitään sanomaahan meillä ei varsinaisesti ole, eskapismia. Brainless but bad ass, kuten jossakin arvostelussa varsin osuvasti todettiin.
5. Koska edustat tyyliltäsi selkeästi niin sanottua vanhaa koulukuntaa niin haluaisitko samalla avata meille ja lukijoille millaista soittokalustoa suosit, saavuttaaksesi mahdollisimman autenttisen lopputuloksen ja mikä samalla palvelee juuri sinun tarkoitusperiäsi parhaiten perinneheavyn edustajana?
Et taida kauheasti itse suosia moderneja plugarisaundeja heavymusiikissa?
Itse asiassa tuon meidän Disciple of Steel -lätyn kitarat on äänitetty plugarein. Toki soundi on kaukana modernista, mutta plugarit siellä laulaa. Tällaisille meidän kaltaiselle kengännauhabudjetilla operoivalle bändille nuo ovat kyllä hienoja ja lähes välttämättömiä työkaluja. Toki jos olisi aikaa ja rahaa, niin hienoahan se olisi päästä testailemaan kaikennäköisiä vintage-vahvareita ja erilaisia mikityksiä, tilaratkaisuja jne.
Reeneissä ja livenä olen turvautunut Marshalliin. Minulla on hitusen modattu JCM2000, jonka kanssa tuskailin aika pitkään, kun ei vaan tahtonut löytyä miellyttävää soundia. Carl Martinin loistava Plexitone osoittautui pelastukseksi.
Tällä hetkellä mulla on itse asiassa tosi simppeli setup käytössä. Kiitos tuon Plexitonen käytän vahvarin cleanikanavaa, joten kaikki spedut on 80-luvun tyyliin vahvarin edessä. Tubesceamer Plexitonen edessä eli brown sound -henkinen soundi on hakusessa.
Kitarana mulla on useimmiten itse rakenneltu Strato kahdella humpparilla. Dave Murraylta kopsittu Super Distortion + Hot Rails yhdistelmä näissä käytössä.
Täytyy tässä yhteydessä kehaista Guitargeek ynnä muita vastaavia sivustoja: nykyään on todella helppo vakoilla omien suosikkien soundien saloja. Esimerkiksi Randy Rhoadsin riggiä on tullut paljon ihmeteltyä. Ja tokihan noita klassisia soundeja täytyy yrittää itse jäljitellä.
6. 1980-luku oli tunnetusti heavymusiikin kulta-aikaa ja tapahtuipahan tuolla vuosikymmenellä aika paljon kaikkea muutakin mullistavaa niin musiikin kuin muun viihteen saralla. Mikä sinua kiehtoo 1980-luvussa eniten?
Tätä on tullut itsekin pohdittua: luulen, että yksi syy on jonkinlainen optimismi. 80-luku taisi olla monin paikoin huikean talouskasvun aikaa ja mielestäni se näkyy esimerkiksi elokuvissa. 80-luvun kauhuelokuvatkin ovat aika paljon viihteellisempiä verrattuna vaikkapa 70-luvun vastaaviin. Aiheet ovat kevyempiä ja värikkäämpiä ja meininki muutenkin aika over the top.
Sama pätee mielestäni musiikkiin. Maidenin Two Minutes 2 Midnight, Ozzyn Killer of Giants; vakavia aiheita, mutta kasarilla nämä puettiin tarinoiksi aika viihdyttävällä tavalla ja ilman kuuntelijan syyllistämistä. Ja tällaisia vähän tiedostavampia aiheita kohden löytyy toki kasapäin nopeista autoista, naisista ja kaljan juonnista kertovia biisejä. Tuommoinen räikeä viihde on hyvää vastapainoa reaalimaailman raadollisuudelle; lohikäärmeitä ja lasereita ja muutaman tunnin pako oravanpyörästä.
80-luku on mielestäni ollut myöskin tietyllä tapaa tekniikan osalta käännekohta: pystyttiin toteuttamaan aika huimia juttuja sekä levyille että leffoihin, mutta vielä sellaisissa rajoissa, että tekniikka palveli tarinaa eikä toisin päin. Iso tuotanto, muttei mitenkään turboahdettu tai steriili. Jostain syystä tuo vetoaa meikäläiseen. Juuri oikeassa suhteessa sisältöä ja teknistä toteutusta.
7. Joey DeMaio (Manowar) keksi 80-luvulla käsitteen “false metal”. Myöhemmin 1990-luvulle tultaessa hän selvensi tuota käsitettä medialle, faneilleen sekä etenkin heavypiireille ympäri maailman.
DeMaion mielestä kaikki sellainen heavymusiikki oli “false metallia”, joka luotiin ja esitettiin väärien tarkoituspohjien saattelemana ja näiksi hän mainitsi muun muassa väkinäisen kaupallisuushakuisuuden (samalla kuitenkin bändien nimittäen musiikkiaan aidoksi metalliksi), soittotaidottomuuden sekä levy-yhtiöiden ja tuottajien pillien mukaan tanssimisen.
Nykyäänhän lähes 50% kaikesta julkaistusta metallista mielletään jonkin heavy metal – nimikkeen alle ja tämä ilmiö onkin aiheuttanut monissa kuluttajissa jopa hämmennystä ja närää, kun musiikkikäsitteitä ja niiden kulttuuriperintöä sekoitaan ja muutetaan surutta keskenään, usein formiksi josta on vaikea enää sanoa mitä tyyliä musiikki edustaa ja kelle se on ylipäätään varsinaisesti suunnattu.
Onko sinulle perinneheavyn edustajana olemassa oikeaa ja väärää metallia? Onko heavy metal käsitteenä mielestäsi sellainen, joka tarvitsisi nykyään eloonjäädäkseen omaa suojeluohjelmaa?
Onko kaikki tervetullut muutos metallissa suunta parempaan vai onko ilmassa kenties sittenkin liikaa teeskentelyä ja “muovia”, joka ei välttämättä kuljeta kyseistä genreä toivottuun suuntaan tulevaisuudessa?
Taidamme kuulua itsekin NWOTHM eli New Wave of True Heavy Metal nimikkeen alle, joten kyllähän tuo true/false -ryhmittely yhä voimissaan on. Ug-piirien touhuja toki; tuollainen Manowarin kaltainen, isompaan yleisöön vetoava aitouden suojelija kenties uupuu.
Hyvä kysymys, koen itse, että tuo muovisuus ja kaupallisuus toistuu sykleissä ja tappaa aika ajoin itse itsensä. Tällöin tuon “true”-porukan toimeksi jää heavyn pitäminen hengissä niinä aikoina, kun se ei tahdo kaupallisia toimijoita kiinnostaa.
Kyllähän sitä tulee itsekin tietyt juttu luokiteltua vääräksi metalliksi, mutta olen pyrkinyt pitämään noiden osalta mölyt mahassani. Sitä mieluummin esim. somessa kehuu omasta mielestään hyviä yhtyeitä sen sijaan, että dumaisi niitä, joista ei pidä.
Vinha pointti muuten tuossa aivan kaiken sullomisessa heavy metal -käsitteen alle ja kuluttajien hämmennyksessä. Luulen, että monet näistä muovisista tuotteista hyötyisi itsekin siitä, että niitä kutsuttaisiin suoraan vaikkapa pop-metalliksi.
8. Top 10 parhaat heavylevyt (esikuvien kera)
1. King Diamond – Abigail
2. W.A.S.P. – W.A.S.P.
3. Judas Priest – Defenders of the Faith
4. Omen – Battle Cry
5. Iron Maiden – Live After Death
6. Mercyful Fate – Don’t Break the Oath
7. Manowar – Hail To England
8. Manilla Road – Crystal Logic
9. Accept – Balls to the Wall
10. Black Sabbath – Headless Cross
Piti heittää Headless Cross listalle, vaikkei olekaan kovin tai legendaarisin Sabbath-levy, mutta on jostain syystä sellainen, jota tulee todella usein kuunneltua. Jäi nuorempana paitsioon, joten myös vähemmän kaluttu kuin Ozzyn ja Dion aikaiset.
Top 10 parhaat kauhuelokuvat (esikuvien kera)
1. Dellamorte Dellamore
2. The Wicker Man
3. Evil Dead
4. Zombi II aka Zombie Flesheaters
5. Dawn of the Dead
6. The Exorcist
7. Friday the 13th part III
8. Witchfinder General
9. The Devils
10. The Devils Rejects
9. Onko sinulla heavymusiikin ulkopuolella niin sanottuja kiellettyjä hedelmiä, joihin haluaisit kenties joskus musiikissa koskea? Fiksaatioita Abban musiikkia kohtaan? Freejazzia yhdellä kitarankielellä esitettynä?
Magnum! Ei tosin osu ihan kauhean kauas heavy tai hard rock -genrestä. Jethro Tull myös. Tosin sama homma tämänkin kanssa, etenkin nuo 80-luvun suosikit (Stormwatch, Broadsword) eivät ole kauhean kaukana hard rock -genrestä.
Tykkään myös paljon 80-luvun soundtrack-biiseistä. Semmoisista training montage -hiteistä, erityisesti John Farnhamin ja Mark Safanin tekeleistä. Poppia, mutta kyllähän nämäkin vähintäänkin flirttailevat hard rockin kanssa, särökitaraa ja kitarasoolo näistä tuntuu lähes aina löytyvän.
Ja kenties tuossa Evil-Lÿnin aika tiukassa viitekehyksessä monet 90-luvun heavyt voivat vaikuttaa yllättäviltä. Liekö sitten jotakin nostalgian nälkää, mutta muun muassa Fight, Samael, Paradise Lost yms. ovat viime aikoina uponneet hyvin.
10. Vapaa sana
Suurkiitokset tästä mahdollisuudesta ja tsemppiä Heavy Profile -sivustolle: teidän haastatteluja on ollut ilo lukea. Tosi hyviä ja syvällisiä kysymyksiä, ei pelkästään pintaraapaisuja. Multa olisi kovana Stormwitch-fanina mennyt kotimainen Spellwitch aivan ohi ilman tuota Heavy Profilen haastattelua!
Kiitos haastattelusta Anssille!
Haastattelu: Pekka Montin
Editointi: Aili Viitanen