Kuka: Luxi Lahtinen, nauhanvaihtoskenen pioneeri, kriitikko & toimittaja
Luxi Lahtinen on henkilö joka tunnetaan kotimaan underground-scenestä monesta eri yhteydestä eri vuosikymmenten takaa. Luxi muistetaan kenties parhaiten kotimaan aktiivisimpana “kasettitreidaajana” 80-ja 90-luvulta. Tämän lisäksi Luxi on toiminut jo pidemmän aikaa kanadalaisen nettisivuston, The Metal Cryptin (haastattelu- ja arvostelusivusto), kriitikkona sekä toimittajana.
Yle julkaisi Luxista taannoin pienoisen dokumentin, jonka tiimoilta myös Heavy Profilen mielenkiinto heräsi…
1. Moi Luxi! Pitääkö paikkansa että olet tietämättäsi vahingossa ollut avittamassa Amorphista heidän urallaan? Eikös tähän skenaarioon liittynyt vahvasti myös harrastamasi kasettitreidaus?
Tervehdys! Rehellisesti ottaen, en ihan tarkalleen enää muista, miten tämä Amorphis -kuvio oikein meni, mutta se pitää paikkansa, että aikoinaan promotoin aktiivisesti ja melkeimpä orjallisen määrätietoisesti nousevia kotimaisia underground-metallibändejä eri lafkoille ympäri tellustamme, mukaanlukien Amorphista.
Tästä Amorphis -kuviosta muistan toki elävästi vieläkin sen, että Relapse Recordsin hemmot, Matt ja Bill, soittivat eräänä iltana vanhempieni kotiin, missä tuolloin vielä itsekkin asustelin ihan 90-luvun alkupuoliskolla. Ellen nyt ihan väärin muista, se taisi olla oma äitini, joka vastasi puhelimeen ja kertoi, että langan toisessa päässä kysytään meikäläistä luurin ääreen, englannin kielellä. Kaverukset esittelivät ensitöikseen itsensä sitten Mattiksi ja Billiksi Relapse Recordsista, ja kyselivät Amorphis -kitaristi Tomi “Koippari” Koivusaaren yhteystietoja, koskapa kuulemma bändin kolmen biisin demo, “Disment of Soul” oli tehnyt ko. kaveruksiin lähtemättömän vaikutuksen.
Alunperinhän Relapse Records olisi halunnut julkaista Amorphiksen materiaalia yhdysvaltalaisen Incantationin kanssa, splittilevyn muodossa, mutta loppujen lopuksi he tarjosivat sitten diiliä molemmille bändeille omien kokopitkien tekemiseen.
2. Yle teki sinusta taannoin dokumentin kuunnelman muodossa. Millaisia tuntemuksia tämä sinussa herätti?
Oli ihan mielenkiintoista palata ajassa taaksepäin, ja muistella kaikkea tätä aikaa, miten aikoinaan “sotkeuduin” näihin metallikuvioihin siinä määrin mukaan, kuin se nyt vaan oli ylipäätänsä mahdollista noina aikoina; aikaa ilman internettiä. Kiitokset Riekin Matille vielä kutsusta!
Matti oli mielestäni miettinyt ihan kiitettävällä arvosanalla kaikkea sitä, millaisia kysymyksiä sisällyttää tuohon yhteen tuntiin. Omasta kokemuksesta tiedän, että ei ole mikään helppo tehtävä haastatella melkeimpä ventovierasta, josta et ole välttämättä itse tiennyt kuin pienellä pintaraapaisulla jotakin sieltä – ja jotakin täältä, saatikka sitten yrittää löytää se ns. “punainen lanka” koko tunnin ohjelman läpiviemiseksi, jotta tarina pysyy hanskassa ja vie eteenpään mielenkiintoisella tavalla, ohjelman kuulijan näkövinkkelistä tarkasteltuna.
Koko 5-sarjainen kuunnelma oli Matilta hyvin toteutettu kaikenkaikkiaan. Sotakypärä pois päästä, ota!
3. Luin Googlesta että Suomessa oltaisiin ruvettu ratsaamaan kasettitreidaajia laittomien bootleggien näpäyttämisen toivossa 90-luvun alkupuolella. Lukemani perusteella tämä toimenpide johti valitettavasti siihen että, valtiolle kiinni jäänyt henkilö päätti lopulta päättää itse päivänsä. Pitääkö tämä paikkansa vai onko kyseessä pelkkä myytti?
Olisin mieluusti halunnut kuitata tämän lauseella, “ei kannata uskoa kaikkea mitä Google silmien eteen tuo”, mutta tosiaankin, kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä myytti, valitettavasti.
Tunsin kaverin puolittain ja tapasin hänet pariin kolmeenkin otteeseen 90-luvun alkupuoliskolla eri festareilla Suomessa. Hän asusteli Porissa ja oli eittämättä Suomen kovin Metallica-aiheisen materiaalin keräilijä. Kuulemani mukaan hänellä oli satoja Metallicaan liittyviä konserttitaltiointeja, niin normi kasettinauhojen kuin VHS -nauhojenkin muodossa. Koko hänen kokoelmansa tosiaankin ratsattiin valtiolle 90-luvun ensimmäisellä puoliskolla, Teoston ollessa tässä “poliisina”, ja lopputulema tästä ratsauksesta oli mitä surullisin. Rauha hänen muistolleen.
Näitä Teoston luotsaamia ratsauksia tapahtui ympäri Suomenmaan tuohon aikaan jonkin verran, ja ne kohdistuivat lähinnä niihin, jotka myivät näitä laittomia tallenteita eteenpäin pikkurahan toivossa.
4. Metallimusiikin kehitys ja suuntaus on muuttunut vuosien aikana radikaalisti. Sinä itse kuitenkin nojaat edelleen vahvasti vanhaan koulukuntaan. Onko metallimusiikin kehitys ollut silmissäsi vain pelkkää positiivista ilmentymää vai onko jossain vaiheessa menty ns. pahasti metsään?
Itse tosiaankin kuulun wanhan koulukunnan metallidiggareihin, eli omalla kohdallani ympyrä on ikäänkuin jo sulkeutunut ainakin siinä mielessä, että tunnun aina palaavan 80- ja 90-luvun, näiden monella tavalla suurten klassikkoäänitteiden ja virstanpylväiden pariin, joilla on ollut iso merkitys koko metallimusiikin kehittymiseen sukupolvelta toiselle. Varsinkin tuo 80-luku oli se metallimusiikin väkevin ja kultaisin ajanjakso omissa kirjoissani, ja olen varma, että tuskin olen yksin tämän ajatukseni kanssa.
Metallimusiikki on aikojen saatossa hakenut uusia uomia, enkä itse ainakaan ole välttämättä nähnyt tätä kehitystä niinkään positiivisessa valossa. On toki arvostettavaa, että uudet bändit haluavat tuoda jotakin uutta ja erilaista metallimusiikin kentälle. Se millaiseksi itse miellän metallimusiikin, miltä sen pitäisi kuulostaa ja miten sen pitäisi ilmentää itseään genrenä ulospäin, ei välttämättä edusta kaikkea sitä mitä monet muut saattavat mieltää metallimusiikiksi tänä päivänä.
Erikseen en nyt tässä lähde mainitsemaan mitään nimiä tai dissamaan mitään bändejä, mutta ainoastaan yhä harvemmat ja harvemmat näistä nykyajan “metallipumpuista” jaksavat tehdä minkäänlaista vaikutusta allekirjoittaneeseen enää. Joskus saatan jaksaa innostua joistakin uusista bändeistä, mutta melkeimpä ainoastaan ja vain sen takia, mikäli rohkeasti yrittävät kuulostaa tarpeeksi häpeilemättömän retroilta – ja myös osaavat lypsää parhaita juttuja 80- ja 90-luvun metallin tonteilta. Wanhassa kaiketi wara parempi, voisi sanoa. Ainakin omalla kohdalla se menee juurikin näin.
5. Suosikkibändisi?
Hyvä, kun kysyt tätä monikossa, vaikkakin yhden ehdottoman bändin nimeäminenkin olisi onnistunut: Iron Maiden. Maiden on ollut lapsuuteni ajan suosikkimetallibändini, ja on kyllä sitä nykyäänkin. Bändi ei flopannut edes kahdella Blaze Baylen aikaisella levyllä; sekä “The X Factor” että “Virtual XI” sisältävät kertakaikkisen hienoja Maiden-tekeleitä (“Sign of the Cross”, “Man on the Edge”, “The Clansman” jne.). On totta, että Bruce Dickinson ei ole korvattavissa, joten nuo edellä mainitut kaksi Maidenin levyä saivat ilmestyessään täyslaidallisen paksua kuraa niskaansa, suurimmaksi osaksi pelkästään sen takia, kun Bruce ei ollut vetämässä vokaaleja näillä levyillä.
Muista ikisuosikeistani metallimusiikin laajasta katraasta voisin mainita vaikkapa sellaiset nimet kuten, Judas Priest, Black Sabbath, Saxon, AC/DC, Slayer, Dark Angel, Motörhead, Sacrifice (Can), Entombed, Hellwitch, Infernäl Mäjesty, Necrophagia (LA), Obliveon, Sadus, Death, Sadistic Intent, Possessed, Vio-lence, Venom, Mercyful Fate/King Diamond, Onslaught, Morbid Angel, Immolation jne. – sekä kevyemmästä päästä ainakin sellaiset nimet kuin Rainbow, Deep Purple, Uriah Heep, Scorpions ja Krokus ansaisevat toki tulla mainituiksi, erittelemättä mitenkään bändien parhaimpia teoksia tässä mitenkään alleviivaten.
Kotimaisista metallibändeistä ovat aikojen saatossa parhaiten musiikillisesti iskeneet puolestaan sellaiset nimet kuin Necromancer, Oppression, Protected Illusion, A.R.G., Sacred Crucifix, Tarot, OZ, Abhorrence/Amorphis, Demigod, Demilich jne – nämä bändit nyt pakan päällimmäisenä mainitakseni. Näihin kotimaisiin em. orkestereihin meikäläisellä on myös vahva nostalgiakytkös, sitä ei käy kieltäminen.
6. Olet kirjoittanut pitkään kanadalaiselle The Metal Cryptille. Haluaisitko avata hieman Heavy Profilen lukijoille millainen sivusto on oikein kyseessä ja mikä on toimenkuvasi kyseisellä sivustolla?
Tosiaankin, siirryin vuonna 2011 kirjoittelemaan juttuja The Metal Crypt -sivustolle, toiselta kanadalaiselta sivustolta, nimeltään Metal-Rules.com, jonne kirjoittelin suurinpiirtein noin 10 vuoden ajan.
The Metal Crypt on ollut aktiivisena vuodesta 1999 lähtien, ja itse asiassa ensi vuonna juhlistaa parikymppisiään (tämän johdosta on jotakin spesiaalimpaa juttua tulossa em. saitilla). The Metal Crypt ei ole juurikaan mikään uutisikkuna lukijoille, sillä uutisointiosio puuttuu sivustolta kokonaan. Tärkeimpien uutisten postaaminen tapahtuukin yleensä lukijoiden toimesta ilmoitusluontoisesti keskustelufoorumilla. Postaukset voivat liittyä henkilökohtaisesti tärkeään levyjulkaisuun, keikkatapahtumaan, tunnetun/tärkeän muusikon kuolemaan tms. Myöskään keikka-arvosteluille ei tällä sivustolla ole sille tarkoitettua osiota. Ne harvat keikka-arvostelut, mitä The Metal Cryptiin on vuosien saatossa kirjoitettu, ovat kaikki julkaistu levy/demo-arvosteluille tarkoitetussa osiossa tähän mennessä.
Itse teen lähinnä bändihaastatteluja, levy/demo-arvosteluja ja tribuutti/teemaluontoisia artikkeleita The Metal Cryptille. Tällä hetkellä teen valitettavasti ainoana bändihaastatteluja meistä viidestä vielä jäljelläolevasta sivuston henkilökuntaan kuuluvasta kirjoittajasta, muiden olessa liian kiireisiä elämässään. Erityisesti nuo tekemäni tribuutti/teemalevyjuttuni – tähän mennessä 19 kappaletta kaikenkaikkiaan, ovat olleet monille mieluista luettavaa, vaikkakin niiden tekemiseen saattaakin upota melkoisesti aikaa.
7. Jos jompi kumpi pitäisi valita: Iron Maiden tai Metallica?
Tähän on helppo heittää oma valinta näistä kahdesta suursuosion savuttaneesta jättiläisestä: Iron Maiden potenssiin 6.66. Metallican omien tekemisten aktiivisen seuraamisen lopetin kokonaan heidän “Mustan” levyn jälkeen v. 1991, kun sen jälkeen lähtivät aukomaan uusia kyntöuria country-musiikin pariin parilla seuravalla levyllään, ja siinä pahasti epäonnistuen.
Bändi menetti tuhansia faneja tämän seurauksena – myös meikäläisen, ja vaikka näiden hirvitysten jälkeen ovatkin yrittäneet pestä kasvojaan, niin eivät harmillisesti ole siinä tarpeeksi hyvin onnistuneet. Bändin viimeisintä, vuonna 2016 ilmestynyttä levyä “Hardwired…”, en ole edes tähän päivään mennessä kuullutkaan. Ainoastaan pari biisiä siitä, joskus aikoinaan jollakin radiokanavalla. Myönnän, mutta ei oikein lähtenyt enää…
Iron Maiden on puolestaan onnistunut koko uransa ajan tekemään joko laadukkaita tai ei-välttämätä-niin huippulaadukkaita levyjä, mutta he eivät mielestäni ole missään vaiheessa uraansa pettäneet fanikuntaansa muuttamalla tunnettua soundiaan tunnistamattomaksi. Maiden on Maiden – ja sellaisena varmasti pysyneekin hamaan hautaansa asti, uskoisin näin ainakin.
8. Harrastatko vielä kasettitreidausta? Jos et, niin miksi ja milloin lopetit? Mitkä olivat lopettamisesi syyt? Kasetithan ovat nyt tulossa taas takaisin muotiin…
Kasettien aktiivisen treidauksen lopetin muistaakseni jo ennen 90-luvun puolta väliä, ja syynä tähän oli yksinkertaisesti sanottuna se, että CD-levy formaattina, vallatessa yhä enemmän markkina-alaa, oli myös formaattina helpoin ja huolettomin käyttää, vaikkakin noihin aikoihin – vielä 90-luvun alussa, CD-levyjen hinnat olivat suhteellisen suolaisia ostettavaksi köyhälle opiskelijanuorukaiselle. Samalla kun CD-levyt yleistyivät levy-yhtiöiden puskiessa niitä markkinoille alati kasvavilla volyymeilla, myös valinnan runsaus teki suhteellisen helpoksi löytää sopivat kohteet rahojensa investointiin.
On totta, että kasetteja on alettu painattamaan taas, tosin aika marginaalisella tasolla kuitenkin. Kasettien ns. “muotiin tulemisesta” en kuitenkaan itse puhuisi, sillä en usko, että kasettien painattamisesta mitään suurta hittiä enää ikinä tulee. Ennemmänkin taitaa kyse olla siitä, että pientä joukkoa ihmisiä halutaan taas herätellä ostamaan tällainen kovin nostalgiahenkinen kassuformaatti, joka varmastikin on pieni ihmetyksen aihe – ainakin sellaisille immeisille, jotka ovat syntyneet varsinaisen kasettiaikakauden jälkeen. Painomäärätkin näille nykypäivänä painatettavile kaseteille ovat yleensä siellä 200-300 kappaleen luokkaa, eli aikalailla pienelle keräilijäporukalle suunnattuja painoeriä loppupeleissä kuitenkin. On todella hienoa kuitenkin, että jotkut puulaakit jaksavat kasettaja vieläkin painattaa. Niin kauan kun niille on kysyntää, tarjontaakin siis löytyy.
9. Digital vs Analog
Molemmissa on toki puolensa, tosin itse henk. koht. kallistun vahvasti analogisilla vehkeillä tuotettuun soundiin, juurikin analogisen soundin nostalgia-arvon takia. Vähemmällä parempaa. 😉
Vinyyli, CD, Minidisc, C-Kasetti. Mitkä näet kyseisten formaattien haittana sekä hyötynä ja mitä kuunteluformaattia suosit itse eniten?
Enemmän tai vähemmän ongelmajätettähän kaikki nämä nykyajan fyysiset musiikkiformaatit kieltämättä ovat, mutta itse suosin niitä paljon mielummin kuin mitään digitaalista tauhkaa, jota voisi vaihtoehtoisesti ladata läppärini kovalevylle, turvoksiin asti. Ei, kiitos ei.
MiniDics -formaatista en osaa sanoa juurikaan mitään kuin sen, että eikös se kuollut pois jo aika päiviä sitten epäonnistuttuaan palvelemaan kuluttajien tarpeita? Itseltäkin niitä taitaa löytyä muutama hassu, mutta nykyään keräävät lähinnä pölyä ympärilleen.
10. Vapaa sana
Tukekaahan ihmiset bändejä ostamalla fyysisiä versioita levyistä, mielummin suoraan bändeiltä. Yrittäkää välttää myös kaikenlaisten piraattiversioiden ostamista (tämä ystävällismielinen kehoitus koskien mm. bändimerkkaria), sillä ko. toiminnalla ette tue bändien toimintaa ja olemassaolon edellytyksiä pätkän vertaa – älkääkä myöskään sortuko ‘kaiken-musiikin-pitäisi-olla-ilmaista’ tyyliseen ajatteluun, sillä tällainen ajattelu on loppupelissä vahingollista musiikkitaiteelle, eikä jalosta asioita eteenpäin millään tasolla.
Kiitos haastattelusta – sekä tsemppiä sivustollenne. Let the force be with you! 🙂
~ L u x i ~ / The Metal Crypt
Heavy Profilen toimitus kiittää Luxia haastattelusta!