Olli Vesanen/bändit

Kuva: Marco Manzi
Kuva: Marco Manzi

Kuka: Olli Vesanen, kitaristi, laulaja, biisintekijä
Bändit: Tuhonsiemen, Charnel Winds, The Crescent
Kotipaikka: Jyväskylä

Olli Vesanen on tunnettu muun muassa jyväskyläläisestä black metal -yhtye Tuhonsiemenestä. Bänditoiminnan lisäksi hän järjestää black metal -painotteisia keikkailtoja Jyväskylän alueella. Saimme monitaitavan kaverin haastattelun äärelle, joten siirrytään itse asiaan..

1. Hei Olli! Kerro vähän itsestäsi. Mitä kaikkea oikein teet musiikkikentällä ja sen ulkopuolella?

Terve terve. Black metalin parissa tulee enimmäkseen puuhasteltua, tällä hetkellä kolmessa yhtyeessä tälläisillä spekseillä:

Tuhonsiemen: Kitara & toinen lead-laulu
Charnel Winds: Kitara (rytmi)
The Crescent: Kitara & taustalaulu

Lisäksi järjestän keikkoja Black Soul Bookings -nimen alla.

Hyvin satunnaisesti, eli noin kerran vuoteen -tahdilla, teen myös levyarvioita Kaaoszinelle, ja kaikessa hiljaisuudessa olen kirjoitellut pöytälaatikkoon kevyempää materiaalia ja yrittänyt viritellä kokoonpanoa sen ympärille.

Muusta elämästä tuskin on paljoakaan erityistä kerrottavaa. Kiinnostuksen kohteet ja arvomaailma tulevat aika hyvin ilmi Tuhonsiemenen lyriikoissa, toisinaan suorasti ja toisinaan mutkan kautta. Filosofia, psykologia, historia, okkultismi, satanismi ja vastaavat teemat kiinnostavat.

2. Mikä on musiikillinen taustasi? Miten päädyit tähän pisteeseen missä parhaillaan olet muusikon polullasi?

“Muusikon polku” onkin erinomainen ilmaus verrattuna esimerkiksi “uraan”, joka sanana herättää lähinnä aika tylsän kuivakoita mielikuvia. Jos vähän pohjustetaan, niin muusikko on minun päässäni yksi ihmiskunnan ajattomista hahmoista tai rooleista. Muusikko ottaa haltuun kyvyn ladata sanattomia merkityksiä tekemisiinsä ja sen jälkeen välittää niitä eteenpäin. Jos asian näin tahtoo ajatella, on helppo samaistua A.W. Yrjänän mietteeseen: “On vale, että joku tekisi laulun. Totta on, että laulu tekee meitä”.

Muutenkin tämän rokkipelleilyn tarjoama sisäinen matka on ollut huomattavasti mielenkiintoisempi kuin se ulkoinen, eli omista vaiheista ei ole paljoakaan mielenkiintoista kerrottavaa. Tarina lienee se tavallinen: kiinnostus musiikkiin pienestä pitäen, riittävä määrä altistumista black metalin turmellukselle sopivan herkässä kehitysvaiheessa, ensimmäiset oikeat bändikuviot teini-iässä ja tässä ollaan. Jokunen keikka ja demo/levy siinä välissä on tullut tehdyksi. Ainoana poikkeuksena moneen muuhun on kai se, että oma aktiivisuus ja tekemisen palo on ollut harvinaisen kova.

3. Nuoresta iästäsi huolimatta olet ehtinyt keikkailla ulkomaita myöten. Mikä on ollut mieleenpainuvin keikkakokemuksesi?

Hyvän keikan tunnistan oikeastaan siitä, etten muista lavalla olosta jälkikäteen juuri mitään. Flow-tila ja adrenaliini pistävät elämään hetkessä, ja sitä hortoilee kuin puoliunessa vielä hyvän tovin keikan jälkeen.

“Väärässä paikassa väärään aikaan” taas on sellainen sapluuna, joka kaikessa paskuudessaan hivelee omaa huumorintajua. Tässä muutama esimerkki:

Ykköseksi täytyy nostaa 16-vuotiaana yläasteen vappujuhlissa soitettu keikka. Omistimme Impaled Nazarenen “Nyrkillä tapettava huora”-biisin kaikille salin naisille, ja satapäinen porukka pakeni palo-ovista korviaan pidellen.

Myös Viitasaarella oli hauska käydä: verkkokalvoille on piirtynyt kuva papparaisesta joka eksyi keikalle, osti Iltalehden ja veti sen korviensa päälle, samalla suorittaen näyttävän protestimarssin ulos ovesta. Keikkapalkkioksi sai krapulan ja vittuilua paikallisilta mopopojilta.

Porvoossa taas sain turpaan ja seuraavat muistikuvat sairaalasta, ja perään keikkajärjestäjä totesi että ei muuten ole varaa maksaa bensoja teille. Yksi levy taidettiin sentään myydä.

4. Bändejä, joissa vaikutat ovat avantgarde/black metal -yhtyeet Tuhonsiemen, Charnel Winds ja The Crescent . Lisäksi järjestät keikkailtoja ja pyörität keikkamyyntiin ja tapahtumiin erikoistunutta Black Soul Bookingia. Miten aikasi riittää kaikkeen? Ovatko organisointitaidot hioutuneet tekemisen myötä?

Aika riittää oikein hyvin. Kun ei tee tätä ammatikseen, voi hommia tehdä juuri sen verran kuin ehtii ja kiinnostaa. Olen myös aika nopea omaksumaan uutta materiaalia, kunhan saa oikean vaihteen silmään.

Mistä päästäänkin toiseen asiaan: Haastavampaa on ns. mindsetin vaihtaminen ja seilaaminen projektien välillä. Olen siinä mielessä intensiivinen ihminen, että mielenkiinto on jossakin asiassa joko 100% tai ei lainkaan. En siis pyörittele kaikkia projekteja kerralla, koska siinä yhtälössä lopputulos kärsii joka asiassa.

Sen takia jäinkin nyt Charnel Windsissä pelkästään livekitaristiksi. Uusi materiaali oli yksinkertaisesti niin helvetin haastavaa (siis ei soittoteknisesti, vaan muuten) että sen omaksuminen olisi vienyt kaiken energian – joka on jo varattu Tuhonsiemenen uuden täyspitkän hiomiseen.

5. Bändeistä, joissa vaikutat, Tuhonsiemen lienee omakohtaisin, sillä toimit siinä kitaristina & laulajana, biisintekijänä ja sanoittajana. Minkä aihealueiden ympärille musiikkinne rakentuu?

Pitää paikkansa. Lyriikkateemat ovat jalostuneet siinä määrin tässä seitsemän vuoden aikana, että rajaan tässä vastauksen koskemaan lähinnä tulevaa albumia.

Seuraava täyspitkämme tulee kantamaan nimeä “Katkeransuloinen”. Edellinen minijulkaisu “Ajaton, nimetön, kasvoton” toimi hyvänä välityönä tai kuuntelijan näkökulmasta esinäytöksenä sille, mitä tuleman pitää. Kaikki ne musiikilliset elementit joita EP:ltä löytyy, on jalostettu tämänhetkiseen huippuunsa uudella levyllä. Plus vanha laulaja Lord Perikato on poissa kuvioista, ja vokaalivastuu on minulla ja toisella kitaristilla.

Lyriikoista ensin hauskana huomiona se, että niitä kirjoittaessani ajattelin koko ajan tämän olevan “valoisa” levy aiempiin verrattuna. Ainakin pintapuolisesti siitä tuli kaikkea muuta, esteettisessä mielessä helposti synkin ja raadollisin tuotos tähän mennessä.

Levyllä on yksi koko teoksen lävistävä teema, sanalla sanoen kai “vastakohdat”. Tarkemmin sanottuna ihmisenä kasvamiseen liittyvä dialektiikka, maailman haltuun ottaminen noiden näennäisten vastakohtien ylä- tai ulkopuolella, ja niiden yhteennaittamisesta syntyvä kitka, josta kanavoida uudenlaista elinvoimaa. Sama ideahan näkyy jo yhtyeen sekä levyn nimessä.

Nyt on siis tavallaan vihdoin päästy pisteeseen, jossa lyriikat ovat todella “bändin idean” ytimessä. Läpi unen kerrosten -levyn teksteissä oli jo samaa henkeä aistittavissa, mutta edellinen ANK-lyhytsoitto oli välissä ikäänkuin riisumassa sanomaa ylenmääräisen individualismin harhasta.

6. Mitkä ovat musiikilliset vaikuttimesi?

Oma tulokulma black metaliin oli edesmennyt Enochian Crescent, eikä vähiten siksi onkin ilo ja kunnia operoida ko. yhtyeen jatkumossa The Crescentissä. Tärkeimpiin vaikuttimiin voisi lukea lisäksi ainakin YUP:n jälkeisen tuotannon Jarkko Martikaiselta sekä uudempana löydöksenä Tähtiportin kaikki levyt. Myös Asa on yksi tärkeimpiä vaikuttimia, mitä sanoittamiseen tulee.

Musiikkia ylipäänsä kuuntelen nykyään aivan laidasta laitaan, ja lähes mistä tahansa voi löytää jotain inspiroivaa. Poislukien tämä nykypäivän ääripinnallinen kertakäyttöpaska, joka on tehty muoto edellä, hittibiisien liukuhihnatyönä. Tällä tavalla musiikkia degeneroiville ihmisille toivon lähinnä alanvaihtoa tahi hidasta ja tuskallista kuolemaa.

7. Vaikutat Jyväskylän alueella ja olet ollut mukana myös Jyväskylän raskaan musiikin yhdistyksen JYRMY:n toiminnassa. Millainen on Jyväskylän raskaan musiikin kenttä? Onko keikkapaikkoja ja keikkailtoja mukavasti? Mitä haluaisit parantaa keikkajärjestäjän näkökulmasta?

Viimeisimpien iltamien perusteella voi sanoa, että black metal elää ja voi hyvin tässä kaupungissa. Bändejä – hyviäkin – löytyy kaikista metalligenreistä, ja keskeisen sijaintinsa ansiosta tänne on suhteellisen helppoa houkutella yhtyeitä kaikkialta Suomesta.

Keikkapaikkoja on kaupungin kokoon nähden hyvin, ja myös kokoluokaltaan erilaisia mestoja löytyy. Vielä toivoisi jotain kunnon rehellistä ug-luolaa, johon voisi duunata entistä idealistisemmalla meiningillä mahdollisimman höyrypäisiä iltoja, ilman että tulee takkiin helvetisti.

8. Miten päädyit bänditoiminnan lisäksi tapahtuma- ja keikkajärjestäjäksi? Millaisia ominaisuuksia hyvä keikkamyyjä mielestäsi tarvitsee?

Luonnollisin mahdollinen kehityskaari, eli ensimmäisen bändin alkuajoista asti on ollut aika luontevaa toimia bändin pääasiallisena keikkabookkaajana. Kun projekteja alkoi tulla enemmän, riitti intoa alkaa duunata keikkoja myös niille. Muille bändeille tuli bookattua ensin juuri siksi, että valmiin paketin tarjoaminen (siis suoraan venuelle) on 90% tapauksissa huomattavasti mielekkäämpää kuin yhden bändin tyrkyttäminen. Sitä kautta karttui ja karttuu aika hyvin kontakteja, hyvin menneet illat taas johtavat uusiin keikkoihin jne…

Kuten hyvät asiat elämässä yleensä, tämä black souls -konsepti taas sai alkunsa jostain kännivitsistä (jonka sitten päätti lätkäistä tapahtuman nimeksi.) Kun oli pari iltaa ja yhden minikiertueen järjestänyt, oli aika selvät sävelet sen suhteen, että tätä täytyy päästä duunaamaan enemmänkin. Nyt on iltoja työn alla järjestysnumeroon VII asti, minkä lisäksi pari muuta keikkailtaa sekä jotain minirundin tynkää muutaman yhtyeen kanssa on vireillä.

Hyvän keikkamyyjän ominaisuuksia tässä genressä lienee henkilökohtainen palo kyseiseen musiikkiin ja niihin yhtyeisiin, joiden kanssa tekee yhteistyötä. Muuten sitä tulisi kai bookattua/myytyä mitä tahansa “ihan ok” paskaa mikä kasvattaa lompakkoa tai jotain skenepippeliä ja, no…jos ei itseltäkään löydy uskoa omiin tekemisiinsä, niin miten sitä voisi odottaa keneltäkään muulta?

Ja koska tässä hommassa toimitaan välikätenä bändien ja keikkapaikkojen välillä, on näiden tahojen tarpeiden yhteensaattaminen varmaan se tärkein juttu. Sitä helpottaa esimerkiksi hyvä viestintä = sujuva kirjoittaminen, kyky tiivistää ja olla informatiivinen. Ykköseksi pakko nostaa kuitenkin oma-aloitteinen, REHELLINEN meininki.

9. Mihin suuntaan toivoisit Suomen metallikentän kehittyvän lähitulevaisuudessa? Mitkä asiat ovat hyvällä mallilla, ja missä olisi kehittämisen varaa?

Sukupuolikiintiöt festareille ja brändätään metallimusiikista ykkösvientituote…eikun hetkinen….

Vakavasti puhuen: meikäläinen taitaa mieltymyksineen seilata sen verran kaukana metallin valtavirrasta, ettei isojen linjojen suhteen jaksa edes toivoa mitään. Siinä tilanteessa kun tekisi mieli nillittää, miten perseestä 99% kaikesta on, voi varmaan todeta vaan olevansa itse väärässä paikassa.

En kyllä osaa undergroundinkaan suhteen toivoa mitään realistista, asiat ovat ihan suht hyvällä mallilla viitekehys huomioiden. Jos ylipäänsä joku haluaa jonkin asian olevan “paremmin”, niin sille kannattaa tehdä jotain itse.

Vapaa sana.

Kiitos haastattelusta, loppuun vielä pätkä Tuhonsiemen-yhtyeen nimikkobiisistä, joka löytyy tulevalta levyltä.

“Laitoin alulle siemenen / josta kasvoi kirottujen puu
kelopuuhun sidon köyteni / ja köyden jatkoksi siunaan itseni
ja niin ruumis roikkua saa / tuulten vietävänä, myrskyn raiskaamana
kaikkien nähtävänä, pilkalle avoinna / ja kaiken jälkeenkään se ei koskaan maadu”

Kuva: Sanni Kupke
Kuva: Sanni Kupke

TUHONSIEMEN
Kotisivu
Facebook
Live
Merch

CHARNEL WINDS
Kotisivu
Facebook
Live
Merch

THE CRESCENT
Facebook
Live
Merch: Enochian Crescent

Kaikki bändit löytyvät myös Spotifysta.

BLACK SOUL BOOKINGS

Facebook

22.12. Poppari, JKL: Status Abnormis, Goats of Doom, Gas Chamber Renaissance
FB-tapahtumasivu

23.2. Ilokivi, JKL: Sarajas, Verge, The Crescent
FB-tapahtumasivu

Kiitos Ollille haastattelusta!