
Sami Huotari kuuluu niiden taitavien laulajien joukkoon, joista kotimaassamme tiedetään edelleen sangen vähän. Huotarin kenties tunnetuimmat työt tapahtuivat Myon-yhtyeen riveissä 90-luvun loppupuolella sekä 2000-luvun alussa. Sittemin miekkonen on laulanut erinäisissä produktioissa ja pitänyt kohtuullisen pientä julkiprofiilia yllä muutenkin. Samin uusin yhtye kantaa nimeä Door 964.
1. Morjesta Sami! Palataan ajassa 20 vuotta taakse päin: millaisia muistikuvia sinulla on ajastasi Myon-yhtyeen riveissä? Entä mitä teit tarkalleen ottaen musiikissa sen jälkeen kun poistuit yhtyeestä?
Muistikuvat Myonin ajalta ovat hyvinkin selkeitä vaikka toki aikaa on jo niistä vierähtänyt tovi. Treenasimme tuolloin paljon ja keikkailimme myös aika tiheään. Myonin jälkeen kurkkuni oli aika pahassa jamassa joten vetäydyin Kuusamon erämaihin parantelemaan sitä.
2. Laulusi oli keskeinen osa Myonin saundia 90-luvulla. Myonin vuonna 1998 julkaistu debyyttialbumi, Heaven’s Garden, on mielestäni kestänyt aikaa kohtuullisen hyvin, eikä laulusaundisi ole muuttunut kovinkaan paljon tämän 20 vuoden aikana.
Oletko ylläpitänyt ääntäsi säännöllisesti, ja pidätkö laulajana huolta myös terveellisistä elämäntavoista? Kuinka avaat ääntäsi?
Kurkkuuni suoritetun operaaton jälkeen en juurikaan laulanut kolmeen vuoteen ja säveltäminenkin oli aika minimaalista. Iän myötä myös elämäntavat ovat muuttuneet Myonin ajoista. Musiikkia olen kuitenkin tehnyt aika paljonkin menneinä vuosina esimerkiksi Machina ja Zero Verdict -yhtyeissä.
Äänen avaan aina do,re,mi,fa,so,la,ti,do -jollotuksella.
3. Suurimmat vaikuttajasi laulajana?
Kaksi ehdotonta esikuvaani ovat Ronnie James Dio ja Geoff Tate.
4. Uusin yhtyeesi kantaa nimeä Door 964. Haluaisitko kertoa meille kuinka yhtye sai alkunsa ja mikä sen nimen tarkoituksen takana oikein on?
Door 964 alkupläjäys oli kun Myonin alkuperäiskitaristi Risto Silenius otti yhteyttä ja ehdotteli akustispohjaista musisointia. Akustisena mentiinkin jonkin aikaa, mutta nälkä kasvaa syödessä ja nyt ollaan tässä tilanteessa.
5. Sävelletkö ja sanoitatko omaa musiikkia laulamisen lisäksi? Kuinka kirjoitat musiikkia, eli mitkä ovat metodisi?
Sävellykset ja sanoitukset esimerkiksi Door 964 bändissä ovat kaikki omaa käsialaani ja ideani teksteihin tulevat yleensä asioista, joita ympärilläni tapahtuu. Nykyään sävellän todella paljon ja biisejäkin on jo kertynyt lähes parisataa pöytälaatikkoon.
6. Paras keikkamuistosi tien päältä?
Kun bussikuskimme änkesi keikkabussiin ja ajoi rumpalimme pihatielle, johon bussi ei oikeasti mahtunut. Motoristien kesäbileet ovat olleet myös ihan huippuja.
7. Mitä asioita haluaisit vielä saavuttaa musiikin saralla?
Oikeastaan se niin sanottu menestyksen hakeminen on jo mennyttä aikaa. Minulle tärkeintä on musiikin tekeminen loistavien muusikoiden kanssa.
8. Kalusto mitä suosit laulajana eniten?
Suosikkilaitteistoja ei minulla juurikaan ole.
9. Palataan lopuksi vielä yhden kysymyksen verran Myon-aiheeseen:
Onko teillä olemasta noilta ajoilta bootleggeja tai demoja Heaven’s Gardenin tiimoilta kuulijoille asti jaettavaksi?
Bootleggeja ei minulta ainakaan löydy, mikä tietenkin harmittaa kovasti.

Haastattelu: Pekka Montin
Editointi: Aili Viitanen